lauantai 20. elokuuta 2016

Jäätävän hyvää myös suolaisena



Tervetulotoivotuksena rapujuhliin vieraat saavat käteensä ensin pienen jäädytetyn alkupalan, tomaatti-vesimelonikeittoa kiinteässä muodossa. Mausteet korostavat raaka-aineiden makua, vaikka annos onkin jäässä. Liivatelisäys puolestaan estää puikkoja sulamasta hallitsemattomasti.



Tomaatti-melonijää
(6 kpl)

150 g pihvitomaattia (kaltattuna eli ilman kuorta)
200 g vesimelonia
100g kurkkua (ilman kuorta)
10 isoa lehteä tuoretta basilikaa
1 rkl oliiviöljyä
2 tl sherryviinietikkaa
1 tl sitruunamehua
1 rkl koskenkorvaa
6 tippaa tabascoa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
hiukan mustapippuria myllystä
ripaus chiliä
ripaus paprikajauhetta
2 liivatelehteä (4 g)
2 rkl kuumaa vettä

Laita kapeaan, korkeaan kulhoon tomaatti, vesimeloni sekä kurkku pienempinä paloina samoin kuin basilika, oliiviöljy sekä sherryviinietikka ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi sopaksi. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.

Lisää mausteet kylmään keittoon ja sekoita. Lisää mausteita jos siltä tuntuu. Kuumenna lähes kiehuvaksi 2 rkl vettä, puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuumaan veteen niin että ne sulavat kokonaan. Lisää liivateliuos keittoon ja sekoita huolella. Kaada keitto jäätelöpuikkomuotteihin (6 kpl), lisää tikut ja jäädytä pakastimessa ainakin seuraavaan päivään.

Kun otat puikkoja ulos muoteista, valuta muotin päälle hanasta kuumaa vettä jolloin puikko irtoaa helpommin.


Ei kommentteja: