sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kibe, itäisen Välimeren lahja brasilialaisille



Brasilialainen kollega vinkkasi vielä yhden Brasiliassa suositun ruoan, kiben. Kibe on kulkeutunut Brasiliaan ja muualle Latinalaiseen Amerikkaan Libanonista ja itäisen Välimeren suunalta, missä sitä valmistetaan erilaisina versioina ja hiukan erilaisilla nimillä kuten kubbah/kibbeh/kofta jne. Kiben tärkeimmät ainekset ovat bulgur-vehnärouhe, sipuli, jauheliha sekä minttu. Lihapallerot pyöritellään päistään suippeneviksi, amerikkalaisen jalkapallon muotoisiksi, ja uppopaistetaan öljyssä. Joskus kibet täytetään paikallisella tuorejuustolla (Catupiry) tai jauheliha-pinjansiemen-seoksella tms, mutta se ei ole välttämätöntä. Bulgurin pitää kuitenkin kuulemma olla juuri oikeanlaista ja ainakin Kampin K-marketissa myydään sitä aitoa ja oikeaa bulgurrouhetta tuotenimellä Yoki. Pussin kyljessä on yksi kibe-resepti, mutta jotenkin sen vehnärouhe-jauheliha-suhde oli mielestäni liian kallellaan vehnärouheen suuntaan, joten tein kibet reseptillä jonka sovelsin muista lähteistä löytämiini ohjeisiin eli lisäsin jauhelihan määrän kaksinkertaiseksi. Enemmänkin olisi ehkä voinut olla. Tämä on nyt kuitenkin ihan perusresepti, jota voi halutessaan muokata täyttein ja maustein.

Kibet nautitaan usein mintulla maustetun jogurttidipin kanssa. Meillä oli lisäksi coleslaw.



Kibe –lihapyörykät

250 g bulgur –vehnärouhetta (Yoki)
500 g naudan jauhelihaa
1 keskikokoinen keltasipuli
2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria maun mukaan
1 ruukku tuoretta minttua
3 dl maustamatonta jogurttia
rypsiöljyä uppopaistoon
limettilohkoja tarjoiluun

Kaada bulgur vehnärouhe isoon kulhoon ja lisää vettä pari litraa. Sekoita ja anna vehnärouheen vettyä muutaman tunnin ajan. Valuta märkä rouhe ensin siivilässä ja kaada se tämän jälkeen keittiöpyyhkeen päälle. Käännä pyyhe paketiksi rouheen ympärille ja puristele mahdollisimman suuri määrä vettä pois. Kun ylimääräinen vesi on poistunut, siirrä vehnärouhe takaisin isoon kulhoon. Lisää jauheliha, pieniksi paloiksi leikattu sipuli, suola sekä mustapippuri ja puolet mintturuukun lehdistä. Sekoita hyvin ja painele seos vielä läpi lihamyllystä tai hienonna kutterissa. Mitä hienojakoisempi lihapyörykkätaikina, sitä parempi maku. Tarkista mausteiden riittävyys ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai mustapippuria.

Hienonna loput mintunlehdistä ja sekoita jogurtin joukkoon. Laita jogurtti jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun lihapyörykät valmistuvat.

Pyörittele taikinasta soikeita, amerikkalaisen jalkapallon muotoisia lihapyöryköitä ja uppopaista ne 180-asteisessa rypsiöljyssä. Käytä lämpömittaria!
Taikinasta tulee noin 24-30 lihapyörykkää.


Ei kommentteja: