torstai 15. joulukuuta 2016

Glögipäärynöillä ja jäätelöllä täytetty pannuhattu



Pannuhattu on meidän nimityksemme (tai alkujaan kylläkin äitini joskus 60-luvulla antama nimi) ihan tavallisesta pannukakkutaikinasta valmistetulle pannukakulle, joka kypsyessään nousee reunoiltaan korkeaksi muodostaen jonkinlaisen kulhon tai ylösalaisin käännetyn baskerin. Tällainen pannukakku muodostuu silloin, kun taikina kaadetaan kypsymään erittäin kuumalle pannulle. Pannu laitetaan siis uuniin ensin rasvan kanssa kuumenemaan mahdollisimman kuumaksi ennen kuin sille kaadetaan taikina. Tällä menetelmällä tehdään myös mm kuuluisat britannialaiset ”Yorkshire pudding”it eli Yorkshiren pannukakut tai Bismarck pancake eli "Dutch baby" (hollantilainen pannukakku). Pannuhatun voi halutessaan täyttää marjoilla tai hedelmillä ja jäätelöllä, jolloin siitä tulee todella näyttävä jälkiruoka. Silloin koko pannuhattu on syytä syödä saman tien ennen kuin jäätelö sulaa. Me säästimme puolet seuraavaksi päiväksi, joten päällystimme pannaripalat vasta lautasilla.


Glögipäärynöillä ja jäätelöllä täytetty pannuhattu
(4-6 annosta)

glögipäärynät
2-3  kypsää päärynää
5-6 dl  glögiä (mehuglögiä, oikeaa glögiä, punaviiniä tms)
sokeria
jauhettua kanelia, neilikkaa, inkivääriä, kardemummaa ja 1 tähtianis

pannuhattu
1,25 dl  vehnäjauhoa
0,25 tl  suolaa
1  muna (koko L)
2,5 dl  maitoa
2 rkl  kirkastettua voita

tarjoiluun
vaniljajäätelöä

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Kaada kasariin mieleisesi glögi (mehuglögiä, punaviiniä tai jotain niiden väliltä), makeuta se sokerilla maun mukaan ja lisää glögimausteita sen verran, että mausteet tuntuvat huomattavasti voimakkaampina kuin juotavassa glögissä. Kuumenna seos kiehuvaksi. Kuori päärynät, leikkaa ne neljään osaan ja poista siemenkodat. Laita päärynälohkot uunivuokaan ja kaada kuuma glögi niiden päälle. Työnnä vuoka uuniin ja kypsennä päärynöitä 45-60 minuuttia. Päärynät saavat olla mieluummin hiukan liian pehmeitä kuin veitsellä leikattavia. Jäähdytä päärynöitä liemessään tunnin tai parin ajan ennen käyttöä.

Sekoita pannukakkutaikina vehnäjauhosta, suolasta, munasta sekä maidosta ja anna sen tekeytyä noin tunnin ajan ennen paistamista. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Laita uunipannulle kirkastettua voita ja lykkää pannu kuumaan uuniin. Kun voi on sulanut ja hiukan ruskistunut, pyöräytä pannua niin että voita on kauttaaltaan koko pannulla ja kaada taikina siihen. Laita pannu uuniin ja noin puolen tunnin kuluttua pannuhattu on kauniisti kohonnut ja valmis. Jäähdytä pannuhattu.

Täytä pannuhattu glögipäärynälohkoilla, niiden päälle vaniljajäätelöä ja viimeksi kauhallinen tai pari päärynöiden lientä. Tarjoile heti ettei jäätelö ehdi sulaa. Jos ei ole odotettavissa, että pannuhattu syödään kerralla kokonaan, leikkaa se vain viipaleiksi ja lisää muut ainekset vasta lautasilla.


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kävi jo mielessä "syön hattuni, jos..." Onneksi selitys tuli välittömästi :D -Kuvasta päätellen homma siis ihan oikeasti toimii, enpä ollut ikinä kuullutkaan. Pitää testata, kiitoksia!

Tuplaespresso kirjoitti...

Täällä on työkuvia pannuhatusta
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2014/01/kolmen-kaverin-inspiroima-pannuhattu.html
Ettei tarvitse tyytyä villapipoon tai stetsoniin :)