keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kinkkukroketit ja punajuuri-vuohenjuustolaatikko



Vaikka joulukinkun tilalle onkin tullut kaikenlaisia uusia ruokia, monet silti pitävät vielä kiinni perinteistä ja paistavat kinkun joulupöytään. Meillä oli vain ihan pienenpieni kinkku, mutta silti siitä jäi kohtalainen pala tuhottavaksi vielä joulunpyhien jälkeen. Jotta uusi ruoka ei maistuisi liikaa joululta, silppusimme kinkun, maustoimme sen uudelleen ja teimme siitä riisin kanssa kroketteja, jotka kypsensimme kuumassa öljyssä. Maun perusteella niitä ei mitenkään olisi voinut uskoa jouluruokien tähteiksi. Kinkkukrokettien kanssa nautimme versosalaattia, chilimajoneesia sekä punajuuri-vuohenjuustolaatikkoa, joka on muunnelma viime vuoden joulukuussa bloggaamastamme punajuuri-aurajuustolaatikosta. Molempi parempi.



Kinkkukroketit

n. 300 g                              kypsää joulukinkkua raastettuna tai hienonnettuna
n. 1 dl                                 keittämätöntä puuroriisiä
1                                         sipuli tai salottisipuli raastettuna tai hienonnettuna
3-4  dl                                 lihalientä
1 rkl                                    thaikalakastiketta
2 rkl                                    ruokokidesokeria
2 rkl                                    soijakastiketta
2                                          kevätsipulia viipaloituna
voita sipulin/riisien kuullottamiseen ja paistoon
kourallinen                         raastettua parmesaania

Leivitykseen
Siis tässä ON raastettua joulukinkkua...
2                                          kananmunaa vatkattuina
vehnäjauhoja
korppujauhoa tai pankoa + suolaa & valkopippuria

Uppopaistoon
rypsiöljyä

Raasta kinkku kartioraastimen karkealla terällä tai hienonna se veitsellä tai monitoimikoneella. Meillä ei ollut mökillä käytössä konetta, joten kokeilin raastinta, ja se toimi erinomaisesti.
Kiehauta kasarissa lihaliemi ja lisää siihen kalakastike.  Hienonna tai raasta sipuli. Kuumenna toinen kasari ja kuullota siinä hienonnettu tai raastettu sipuli voissa. Lisää puuroriisin jyvät, pyörittele ne voissa ja kaada lihaliemi kasariin. Anna porista hiljaa noin 20 minuuttia, jolloin neste on imeytynyt riisiin ja riisi on tahmaisen kiinteää (ei sellaista kermaisen löysää, kuten italialaisessa risotossa). Jäähdytä riisikattilaa vaikka tiskialtaassa kylmässä vedessä.

Laita paistinpannu kuumenemaan ja mittaa sille sokeri. Kun sokeri on puoliksi sulanut, lisää pannulle soija ja lihaliemi. Sekoita ravistamalla, kunnes sokeri on liuennut nesteeseen. Anna kiehahtaa hetki. Lisää kunnon nokare voita, yksi viipaloitu kevätsipuli ja kinkkuraaste. Pyörittele kinkkua kastikkeessa niin, että se on kauttaaltaan maustunut ja ehkä saanut pikkuriikkisen väriä. Kinkkuhan on jo kypsää, joten enempää kypsennystä se ei tarvitse. Lisää kinkkupaistos riisin joukkoon ja sekoita. Sekoita joukkoon parmesaaniraaste ja toinenkin kevätsipuli ja laita kasari jääkaappiin jäähtymään.

Muotoile jäähtyneestä massasta pyöreitä palluroita. Ainesmäärästä niitä tulee 12 kpl. Kieritä kroketit ensin vehnäjauhoissa, sitten vatkatussa munassa ja lopuksi maustetussa pankossa ja uppopaista ne 180 ˚C öljyssä 4-6 minuuttia eli kunnes ne ovat kauniin värisiä. Älä laita kaikkia kerralla, ettei öljy jäähdy liiaksi. Valitse sopivan kokoinen ja mallinen kattila, jotta et joudu turhaan laittamaan suurta määrää öljyä. Nosta valmiit pyörykät talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois.
Tarjoile pyörykät raikkaan salaatin ja vaikkapa chilimajoneesin kera.


Punajuuri-vuohenjuustolaatikko

500 g raakoja punajuuria
100 g vuohenjuustoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
1 rkl voita vuoan voitelemiseen

Keitä punajuuret puolikypsiksi ”al dente”, jäähdytä, kuori ja raasta ne karkeasti. Kaada kerma kattilaan ja lisää joukkoon hunaja sekä pieniksi paloiksi leikattu vuohenjuusto. Kuumenna sekoittaen kunnes juusto on sulanut kerman joukkoon. Siivilöi seos punajuuriraasteeseen (jolloin mahdolliset juuston kuorenpalat jäävät siivilään), mausta suolalla sekä mustapippurilla, sekoita hyvin ja kaada kaikki kevyesti voideltuun uunivuokaan. Kypsennä laatikkoa 200 asteessa noin 1 tunti.


Ei kommentteja: