sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lastenjuhlien "ranet ja ketsuppi" = murotaikinaa ja marjasosetta



Jotkut väittävät, että lastenjuhlissa ohjelma on tärkeintä ja tarjoilu ihan yhdentekevää, kun pelkällä karkillakin pärjää. Voi olla että pärjää, mutta onhan se kivampaa jos syötävissä on jotain muutakin valinnanvaraa kuin hedelmäkarkit tai lakut.

Ruokatarjoilussa voi olla myös yllätyksiä, kuten ranskanperunan näköiset pikkuleivät, joita voi dipata ketsupin näköiseen marjasoseeseen.



Ranet ja ketsuppi = murotaikinaa ja marjasosetta

valmista murotaikinaa / gluteenitonta murotaikinaa pakasteesta

”grillimauste”:
pakastekuivattua mansikkaa
marjajauheita (tyrni, ruusunmarja, mustaherukka)
hiukan sokeria

”ketsuppi”:
500 g vadelmia tai mansikoita
200 g sokeria

Valmista ensin ketsuppi keittämällä marjat sokerin kanssa soseeksi. Painele sose siivilän läpi kulhoon, ettei ”ketsuppiin” jää siemeniä. Jäähdytä sose.

Sekoita ”grillimauste”. Hierrä pakastekuivatut mansikat morttelissa hienoksi jauheeksi, lisää ripaus muita marjajauheita sekä hiukan sokeria ja sekoita.

Sulata pakastettu murotaikina pakkauksen ohjeen mukaisesti ja kauli levyt hiukan ohuemmiksi, mutta ei liian ohuiksi. 

Leikkaa terävällä veitsellä ranskanperunan kokoisia viipaleita ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle vierekkäin. Paista pakkauksen ohjeen mukaan (Moilasen gluteeniton murotaikina tarvitsi noin 9 minuutin paistoajan). Ripottele paistettujen ”ranskisten” päälle ”grillimaustetta” heti kun olet ottanut pellin ulos uunista.

Tarjoile kuten oikeat ranskalaiset perunat, paperipussista ja ”ketsuppi” erikseen lautaselle tai pieneen kuppiin.


Ei kommentteja: