keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Öölantilainen perunapannukakku eli Lufsa



Öölanti on se pienempi Itämerellä olevista läntisen naapurimme saarista. Se pitkänmallinen. Ei Oolanti, jonka toinen nimi on Ahvenanmaa ja joka kuuluu itsehallinnollisena osana Suomeen. Öölannin yhdistää mantereeseen silta. Se isompi eli Gotlanti on sen verran kauempana, että sinne ei autolla pääse ilman laivaa. Öölannin maakuntaruoka on nimeltään lufsa. Se on uunissa valmistettu perunapannukakku, jossa on mukana suolattua siansivua eli ikään kuin pekonia. Siitä, kuten kaikista suosituista perinneruoista, löytyy erilaisia reseptiversioita ja oman tapani mukaan kävin niitä liudan läpi, jonka jälkeen suljin tietolähteet, siirryin keittiöön ja aloin kokkaamaan. Perusaineet ovat aina samat, niiden suhde lähinnä vaihtelee. Monet käyttivät valmista kaupan pekonia, mutta minusta annoksen henki vaatii kotona suolatun siansivun käyttöä ja niin teinkin.


Porsaanlihan suolaaminen

Possunlihan voi suolata kotona upottamalla liha suolaliuokseen. Sopiva liuoksen suolapitoisuus on 10 % . Prosentit ovat matemaattisia, ei poliittisia, eli kiloon = litra vettä liuotetaan 100 g karkeaa merisuolaa. Vesi kuumennetaan kattilassa kiehuvaksi ja suola lisätään siihen. Kun suola on liuennut, niin liuos jäähdytetään ensin huoneenlämpöiseksi ja sen jälkeen jääkaappikylmäksi. Talvella oma piha tai parveke toimii mainiona jäähdyttimenä. Siis esimerkiksi

1 l                  vettä
100 g             karkeaa merisuolaa

Suolaliuosta valmistetaan astian koon ja lihamäärän mukaan. Ostamani luuton porsaankylki painoi kamaran poiston jälkeen n. 550 g ja käyttämääni kannelliseen astiaan meni litra suolaliuosta. Se, poistetaanko kamara vai ei, riippuu valmistettavasta ruoasta. Tähän se ei sovi. Liha oli jääkaapissa 3 vrk ennen valmistusta. Astian muodon vuoksi leikkasin kylkipalan kahteen palaan, jotta se mahtuisi astiaan.



Öölantilainen perunapannukakku eli Lufsa

Kuumenna uuni 225°C:een ja aseta ritilä uunin alaosaan.

2                    kananmunaa
1 dl                maitoa
1 dl                kermaa
1,5 dl             vehnäjauhoja
1 tl                hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä
1                    sipuli raastettuna
750 g             kiinteää perunaa (tässä Nicola) raastettuna
500-600 g     suolattua siansivua n. 1 cm viipaleina

Mittaa jauhot riittävän kokoiseen kulhoon, lisää munat sekä puolet kermasta ja maidosta, suola sekä pippuri. Sekoita niistä pannukakkutaikina. Se ei saa olla liian paksua eikä liian ohutta. Raasta sipuli ja perunat, lisää ne kulhoon ja sekoita. Lisää sitten loppu maito ja kerma ja katso seoksen koostumus. Voitele sopivan kokoinen uunipannu, kaada seos sinne ja lisää pinnalle kylkiviipaleet.
Kypsennä uunissa noin tunnin ajan. Voit kokeilla kypsyyttä ravistamalla vuokaa varovasti. Jos keskiosa hytkyy, niin anna olla vielä vartti uunissa. Nosta uunista ja anna vetäytyä vaikka tunnin verran ennen tarjoilua. Öölannissa tämä perinneruoka tarjotaan puolukkahillon kanssa ja jotkut jopa lorauttavat vähän kermaa pinnalle. Smaklig måltid.

Jos haluaa säästää aikaa ja vähän vaivaa tai tehdä ruoan lyhyellä varoitusajalla, niin toki tässä voi käyttää myös kaupan pekonia. Tätä ruokaa kyllä kannattaa kokeilla, sillä sanotaanhan, että ”allt blir godare med bacon”.


Ei kommentteja: