maanantai 10. huhtikuuta 2017

Hummeriravioli kotikeittiössä



Heräteostoksena hulluilta päiviltä ostettu pieni pakastehummeri antoi hyvän syyn yrittää valmistaa hummeriraviolia. Olemme vuosien varrella pari kertaa erehtyneet ravintolassa valitsemaan hummeriraviolia ymmärtämättä kysyä, ovatko ne kotoisin ravintolan omasta keittiöstä vai jonkun maahantuojan pakastevarastosta. Oikea vaihtoehto oli tuo jälkimmäinen ja pasta on ollut niin hirveän makuista, ettei hummeriakaan sieltä tunnistanut, ainoastaan vehnäjauhon ja arominvahventeen. Siispä piti kokeilla tulisiko niistä kotikeittiössä parempia. Mutta kun kotikeittiö oli viikonloppuna mökillä, piti pikaisesti palata hulluille päiville ostamaan ”00”-jauhoja sekä pastakone – jotka kumpikin sattuivat olemaan tarjouksessa. Mikäs mökki se sellainen on, jonka keittiöstä ei löydy pastamankelia?

Ensin hummeri sai sulaa rauhassa, minkä jälkeen se halkaistiin ja tyhjennettiin lihat kuorista. Sulatettu hummeri oli tyttö ja niin täynnä kirkkaanpunaista mätiä, etten koskaan ole nähnyt moista. Siitä tämä raviolitäyte sai ekstrapunaisen värin. Kuorista valmistettiin liemi, jota lusikoitiin hummeriraviolin päälle. Lisämausteena käytimme karhunlaukkavoita.



Hummeriravioli
(12-15 kpl)

75 g voita
3 rkl hienonnettua karhunlaukkaa
ripaus suolaa
1 hummeri, noin 400-500 g
cayennepippuria maun mukaan
200 g ”00” vehnäjauhoa
2 kananmunaa, koko L
vajaa 0,5 tl suolaa

Pehmitä voi, lisää hienonnettu karhunlaukka sekä maun mukaan suolaa ja sekoita hyvin. Tyhjennä hummerin kuoret tarkkaan ja laita lihat jääkaappiin odottamaan. Huuhtele kuoret ja valmista niistä hummeriliemi (katso alla oleva resepti). Valmista pastataikina ohjeen mukaan.

Kun hummeriliemi on valmista, on aika tehdä ravioli. Hienonna hummerin lihat ja sekoita joukkoon karhunlaukkavoita. Mausta seos ripauksella cayennepippuria. Tarkista maku ja lisää suolaa jos siltä tuntuu. Kauli taikina pastakoneessa mahdollisimman ohueksi levyksi ja nosta täytteestä nokareita tasaisin välimatkoin pastalevyn pinnalle. Sivele reunat kylmällä vedellä, käännä levyn toinen puoli täytteen päälle ja leikkaa neliöiksi. Viimeistele reunojen kiinni pysyminen haarukalla painelemalla. Jostain syystä tämä työvaihe täyttämisineen ja viimeistelyineen jäi kuvaamatta, mutta Emeril Lagassen videolta näkee miten tämä sujuu.

Kun kaikki täytetyt palat ovat valmiina, keitä raviolia muutamia pastapaloja kerrallaan kiehuvassa, väljässä vedessä noin minuutin tai pari kunnes pasta on kypsää. Keittoaika riippuu pastan paksuudesta, sillä täytehän on aina jo valmiiksi kypsää. Raviolissa pastataikina saisi olla aina mahdollisimman ohutta. Nosta ravioli vedestä reikäkauhalla, kuivaa hiukan ja laita suoraan lautasille.

Viimeistele hummeriravioli karhunlaukkavoilla sekä hummeriliemellä. Kuvan matalalla lautasella on vain sen verran lientä että se kostuttaa raviolin, mutta syvälle lautaselle lientä voi tarpeen mukaan annostella enemmänkin.



Hummeriliemi

1                    hummerin kuoret
1                    sipuli hienonnettuna
1                    keskikokoinen porkkana hienonnettuna
2 rkl              tomaattipyreetä
2 dl                kuivaa valkoviiniä
1                    sitruunaruoho murskattuna
pätkä             purjon vihreää osaa paksuhkoina renkaina
½                   korianteriruukun varret
1                    varsiselleri paloiteltuna
1 l                  vettä
                      öljyä
2 rkl              kalakastiketta
ripaus            cayennepippuria
                      suolaa

Kuumenna uuni 125°C kiertoilmalämpöön. Huuhdo ja kuivaa hummerin kuoret. Levitä ne leivinpaperiarkille ja laita uuniin noin 30-45 minuutin ajaksi. Kun kuoret ovat kuivia ota ne uunista ja murskaa ne morttelissa. Laita kattilaan loraus öljyä ja kuullota siinä sipuli ja porkkana. Lisää murskatut kuoret ja tomaattipyree ja kuullottele niitä yhdessä. Kaada valkoviini kattilaan ja anna sen kiehua lähes kokonaan kokoon, jonka jälkeen lisää vesi, korianterin varret, sitruunaruoho, varsiselleri ja purjo. Anna kiehua enintään 30 minuuttia ja ota pois levyltä. Pidempi keittoaika vapauttaa kuorista ammoniakkia ja liemen maku muuttuu. Siivilöi liemi toiseen kattilaan. Mausta kalakastikkeella, cayennepippurilla ja tarvittaessa suolalla. Tarjolle laitettaessa kuumenna, mutta älä enää keitä.


Ei kommentteja: