tiistai 11. huhtikuuta 2017

Mysin Moskovanpata (talon tapaan)



Hevosenfileestä oli jäljellä pitkä pätkä vielä senkin jälkeen, kun fileestä oli grillattu muutama pihvi. Löysimme Mysi Lahtisen reseptin ”Moskovanpata”, joka resepti oli kuin tehty tällaisen lihanpalan kypsentämiseksi. Runsaan kilon painoiseksi pienentynyt filee oli nyt juuri sopiva kahdeksan hengen pataruokaan.

Mysi Lahtisen resepti, mutta toteutus oli taas tehty pikku viilauksella epätrendikkääseen tapaan. Alkuperäisreseptissä mainittu naudan paisti on meidän versiossamme korvattu hevosen fileellä. Muuten tekotapa ja raaka-aineet ovat samoja, kypsennysaikaa on vaan lyhennetty valmiiksi mureasta lihasta johtuen. Resepti ja kuvat on mahdollista välittää eteenpäin tietokoneen ruudulla, ehkä jonain päivänä myös tuoksu. Tämä nimittäin tuoksuikin todella herkulliselta.



Moskovanpata

1,2 kg            hevosen fileetä
3                    sipulia hienonnettuna
2 + 1              venäläistä suolakurkkua kuutioituna
                      voita
3 rkl              juoksevaa hunajaa
2 tl                rouhittua mustapippuria
cayennepippuria maun mukaan
3 rkl              vehnäjauhoja
5 dl                lihalientä
150 g             aurajuustoa murustettuna
240 g             smetanaa

Kuutioi liha ja ruskista se pannulla (kirkastetussa) voissa 2-3 erässä ja siirrä sivuun odottamaan. Kuullota padassa ensin sipulit ja lisää sitten 2 kuutioitua kurkkua ja kääntele pari minuuttia. Lisää pippurit, sekoita ja kuullottele hetki. Lisää sitten pataan lihat ja sekoita. Ripottele niille vehnäjauhot ja sekoita. Kaada lihaliemi pataan ja sekoita. Sitten aurajuustomurut, joita sekoitetaan kunnes ovat sulaneet. Sitten on smetanan vuoro mennä pataan ja taas sekoitetaan. Kansi päälle ja uuniin 45 minuutiksi. Anna padan muhia vielä jonkin aikaa liedellä uunin jälkeen ja Moskovanpata on valmis. Se kolmas kurkku lisätään pinnalle pieninä kuutioina juuri ennen tarjoilua.

Tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.





Ei kommentteja: