perjantai 23. maaliskuuta 2018

Havaijilais-helsinkiläiset ananassämpylät


Aika ajoin Suomessa kinataan siitä, sopiiko ananas pizzaan. Entä sopiiko se leipätaikinaan? Mikäli havaijilaisia on uskominen, niin kyllä sopii. Leivän nimi on Hawaiian sweet bun.

Olen leiponut näitä sämpylöitä pari kertaa aiemminkin, mutta jotenkin ananaksen ja sokerin suuri määrä ovat tuntuneet hyökkäävän ylle. Siispä päätin ”kotouttaa” reseptiä paremmin suomalaiseen makuun kuitenkaan karsimatta liikaa alkuperäisen taikinan erityispiirteitä. Näitä pullasämpylöitä voisi kuvailla vaikkapa näin: lopputuloksessa reseptin monikulttuurisuus konkretisoitui positiivisesti ja tällä ohjeella leivotut sämpylät sopivat niin aamiaispöytään, välipalaksi kuin hampurilaissämpylöiksikin.


Havaijilais-helsinkiläiset ananassämpylät

1 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1,5 dl ananasmehua
0,75 dl rypsiöljyä
0,5 dl ruskeaa ruokokidesokeria
2 munaa (koko L)
8 + 1 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa

voiteluun 1 kananmuna

Lämmitä maito hiukan kädenlämpöistä kuumemmaksi (noin 42˚C), kaada se yleiskoneen kulhoon ja lisää hiiva. Sekoita ja anna hiivan heräillä noin 10 minuuttia. Lisää sitten ananasmehu, rypsiöljy, ruokokidesokeri sekä 4 dl vehnäjauhoa. Vaivaa taikinaa sen verran että ainekset ovat sekaisin. Lisää kevyesti vatkatut kananmunat sekä toiset 4 dl vehnäjauhoa, käynnistä kone ja anna sen vaivata taikinaa 8 minuuttia. Lisää sitten 1 dl jauhoa sekä suola ja jatka taikinan alustamista vielä 2-4 minuuttia.

Nostata taikinaa lämpimässä, vedottomassa paikassa kunnes taikinan tilavuus on kaksinkertaistunut. Kaada taikina sitten jauhotetulle leivintasolle, alusta sitä hetki ja leikkaa taikina 12:een yhtä suureen osaan. Jos haluaa olla oikein tarkka, voi punnita taikinan ja jakaa painon 12:lla. Näin laskettuna minun sämpyläni painoivat 85 grammaa kappale. Pyörittele taikinasta pyöreitä sämpylöitä sopivan kokoiseen, leivinpaperilla vuorattuun tai voilla voideltuun vuokaan. Tässä ”sopivan kokoinen” tarkoitti Hackmannin 23 x 28 cm Tools -vuokaa. Jätä sentin verran kohoamisvaraa sämpylöiden väliin. Peitä vuoka leivinliinalla ja anna sämpylöiden kohota vielä 40-50 minuuttia.

Vatkaa kananmuna ja voitele sillä sämpylät. Kypsennä uunin alakolmanneksella 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Kaikki uunit paistavat hiukan eri tavalla, joten tarkkaile lopputulosta. Jäähdytä sämpylät ritilällä. Nämä ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä kun maku on ehtinyt tasaantua.

Hampparin välissä broileria, ananasta, punasipulia,juustoa ja muuta hyvää.

Ei kommentteja: